Yökoulun oma home, tähtisädesieni Antti Huisku on kadonnut! Homeen puuttumisen takia opettajat ja oppilaat alkavat oireilla. Esim. Pihla Käpy saa pahan silmutulehduksen ja Paavon nenästä (taskussa) alkaa valua sinistä limaa. Yökoululaisten on pakko pelastautua paikkaan, joka on heidän pahin painajaisensa — tavalliseen kouluun!
Uudessa koulussa Martta Vampyyrin, Paavo Zombisen ja heidän kaveriensa pitää naamioitua tavallisiksi lapsiksi. Ikävä kyllä muutenkin tylsää koulua käy myös Kleopatra Rouhiainen, joka kantaa kaunaa yökoulun oppilaille. Hän tunnistaa tulokkaat ja aikoo paljastaa heidät kaikille. Yökoululaisten on löydettävä Antti, ennen kuin on liian myöhäistä!
Yökoulu on sopivan jännittävä ja hirmuisen hauska sarja, joka helppolukuisena sopii kaikille alakoululaisille.
”Yökoulu-sarja on vauhdikasta luettavaa alakouluikäisille, mutta sopii myös koko perheen yhdessä luettavaksi. Yökoulussa moni asia on tavalliseen kouluun verrattuna erilaista, mutta ystävyys on samaa – oli sitten kyse tavis- tai hirviönuorista.
Teksti on selkeää ja kirjan kuvitukset keventävät sopivasti. Lukemaan oppineille Yökoulu-kirjat ovat siis kelpo ahmittavaa, jotka sisällöltään sopivat sekä tyttöjen että poikien käsiin.” (Maaseudun Tulevaisuus)
-
-
Otto Virtanen
-
© Otto Virtanen
Suosittu humoristi Paula Noronen tunnetaan monien TV-ohjelmien lisäksi hulvattomista lastenkirjoistaan ja aikuisille suunnatusta Tarja Kulhosta. Hänen Supermarsunsa on valloittanut myös valkokankaat.
Kati Närhi on arvostettu sarjakuvataiteilija ja kuvittaja, jonka tyyli luo juuri sopivan kammottavan tunnelman Yökoulu-kirjojen sivuille.
- Graafinen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kuvittaja
- Kati Närhi
- Graafinen suunnittelija
- Veera Aalto
- Kirjailija
- Paula Noronen
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520428280
- Julkaisu
- 1.7.2021
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 64 s.
- Mitat
- 155 mm × 216 mm × 11 mm
- Paino
- 268 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat (YF)
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: kauhu- ja kummitustarinat (YFD)
- Kirjastoluokka
- L84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- koulunkäynti • leirikoulu • home • oireet • vampyyrit • zombit
- Ikäsuositus
- 5+
- Sarja
- Yökoulu, osa 8






Reviews
There are no reviews yet.