Mystisen, 1900-luvun alkuun sijoittuvan Varjo-sarjan kolmannessa osassa historian vaiheet ja mysteerit kietoutuvat nuorten elämään.
Berta on lähtenyt Rosengåvan linnasta, jossa vietetty aika alkaa nopeasti näyttäytyä unenomaisen epätodelliselta oman perheen, koulun ja rippikoulussa tavatun uuden ystävän myötä. Mutta Rosengåvan salaisuudet eivät hellitä otettaan. Viimeistään Carolinilta Pariisista saapuvat postikortit alkavat vaivata Bertan mieltä siinä määrin, että hänen on saatava selville, mitä on meneillään. Vähitellen tarkkanäköinen Berta pääsee lähemmäs totuuksia, kooten arvoituksellista palapeliä yksi pala kerrallaan.
Maria Gripe (1923-2007) oli kansainvälisesti tunnettu ruotsalainen lasten- ja nuortenkirjailija, joka teki läpimurtonsa 1960-luvun alussa Josefin-romaaneilla. Yhteensä hän kirjoitti 38 kirjaa, joita on käännetty 29 kielelle. Gripe on saanut lukuisia palkintoja kirjoistaan sekä Ruotsissa että ulkomailla. Gripe tunnetaan myös mystisen, yliluonnollisia teemoja sisältävän Varjo-sarjan tekijänä. Tämä neliosainen romaanisarja julkaistiin suomeksi 1980-luvulla ja se on vakiinnuttanut asemansa lukijoiden unohtumattomana suosikkina.
- Kirjailija
- Maria Gripe
- Kääntäjä
- Eila Kivikk’aho
- Kannen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kannen kuvittaja
- Harald Gripe
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520452346
- Julkaisu
- 13.11.2023
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 600 s.
- Mitat
- 144 mm × 221 mm × 40 mm
- Paino
- 659 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: erityiset ominaisuudet ja niihin liittyvät tuotteet (YFZ)
- Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus (YFZT)
- Kirjastoluokka
- L84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- 1910-luku • ajankuvaus • kaksoiselämä • perhesalaisuudet • mystiikka • ristiriidat • sääty-yhteiskunta • tytöt • palvelusväki • linnat • nuortenkirjallisuus • maaginen realismi • salaisuudet • kaksoishahmo
- Ikäsuositus
- 10+
- Sarja
- Varjo-sarja, osa 3
- Alkuperäisteos
- Skuggornas barn





Reviews
There are no reviews yet.