Rakkaus, kaipuu ja yksinäisyys kietoutuvat hypnoottiseksi sielunmessuksi nobelistin pääteoksen päättävässä Uudessa nimessä.
Taidemaalari Asle asuu syrjäisessä kylässä vuonon rannalla. Hän nousee naapurinsa veneeseen lähteäkseen joulunviettoon, ja veneen lipuessa vuonon laineille Aslen ajatukset lipuvat sairaalassa makaavaan kaimaan ja menneisyyteen. Kummankin Aslen elämän kudelma piirtyy kokonaisuudessaan esiin – rakkaudet ja menetykset, mieleen painuneet kuvat jotka on maalattava pois, pimeässä loistava valo ja lopulta pelastus, kääntymys uskoon siinä missä kaima kääntyy pullon puoleen.
-
-
”Luettuani Septologian viimeisen niteen kävelin pitkään kuin sumussa ja olin vain kiitollinen siitä, että olen elossa. Teos on henkeäsalpaavalla tavalla vieras ja luokittelematon – – Vaikka paksu, tajunnanvirtamainen, metafyysinen romaani voi lukijasta vaikuttaa arveluttavalta, Fosselle ominaista on kansantajuisuus, ja teos aukeaa lähes kenelle tahansa, joka antautuu hänen proosansa lempeiden aaltojen vietäväksi.”
– Lauren Groff, The Guardian
-
-
© Agnete Brun
Norjalaisen Jon Fossen (s. 1959) tuotantoon kuuluu lukuisia näytelmätekstejä sekä romaaneja. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle, ja hänen näytelmiään esitetään ympäri maailman. Vuonna 2023 Fosselle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto.
Septologia on Fossen seitsenosainen, kriitikoiden ylistämä magnum opus. Teos julkaistaan suomeksi kolmena niteenä, samoin kuin Norjassakin. Kolmas nide Uusi nimi: Septologia VI–VII palkittiin Norjassa sekä Bragella että Kritikerprisenillä. Romaanin englanninnos oli ehdolla kolmen merkittävän käännöskirjallisuuspalkinnon saajaksi: Booker Prize (Iso-Britannia), Dublin Literary Award (Irlanti) ja National Book Award (Yhdysvallat).
*
”Kaunis päätösosa taiteesta, kaipauksesta ja intohimosta. Jon Fosse tuo mestariteoksensa Septologian päätökseen huomionarvoisella taidolla.” – Bergens Tidende
”Fossen tuotannon, ja uskallan väittää että koko norjalaisen kirjallisuuden, merkittävimpiä teoksia.” – Vårt Land
- Kirjailija
- Jon Fosse
- Kääntäjä
- Katriina Huttunen
- Kannen suunnittelija
- Martti Ruokonen
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510508497
- Julkaisu
- 15.9.2026
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 307 s.
- Mitat
- 143 mm × 222 mm × 26 mm
- Paino
- 398 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- Sarja
- Septologia, osa 3
- Alkuperäisteos
- Eit nytt namn. Septologien VI–VII







Reviews
There are no reviews yet.