”Alakoski tekee sarjallaan näkyväksi naisten ja arjen historiaa loistokkaasti.” – Ilta-Sanomat
Seitsemänkymmentäluvun tullessa päätökseensä lukioikäinen Kathrine on varma vain yhdestä asiasta: hänestä ei tule tekstiilityöläistä. Isoäiti Hilda työskenteli koko elämänsä Vaasan Puuvillatehtaassa ja äiti Greta uurastaa yhä Algots Nordissa ompelijana. Kathrine aikoo tehdä kaikkensa karistaakseen niin vaateteollisuuden kuin suomalaisuudenkin tomut jaloistaan. Vailla tarkkaa matkasuunnitelmaa hän lähtee kohti Göteborgia, joka on nuhjuiseen Skellefteåhon verrattuna todellinen suurkaupunki.
-
-
”Kiihkeän romaanin lauseet pursuavat elämää ja melkein lähtevät lentoon sivuilta.“
– M-magasin -
”Susanna Alakosken sukukronikan kolmas osa kuvaa maailman avautumista ja nuoruuden vimmaa kurottaa rajojen yli. – – Alakoski kuvaa paneutuvasti sitä jännitetä, jonka keskellä nuori nainen kasvaa: yhtäältä halukkaana heittäytyä ja toteuttaa seksuaalisuuttaan – ja samalla joutua kaiken aikaa olemaan varuillaan. Pelko jää kuitenkin vimman alle, onneksi. Kuten monelle sukupolvensa nuorelle, myös Katherinelle moottoritie on kuuma.”
– Helsingin Sanomat
-
-
© Sara Mac Key
Susanna Alakoski syntyi Vaasassa ja varttui Ruotsissa Ystadissa. Hänen esikoisteoksensa Sikalat (2006, suom. 2007) oli välitön menestys. Romaani sai August-palkinnon, ja siitä tehtiin elokuva. Pumpulienkeli-sarjaan on suunnitteilla neljä osaa. Se perustuu Alakosken oman suvun naisten tarinoihin ja avaa Suomen ja Ruotsin yhteistä lähihistoriaa.
*
”Susanna Alakoski on kirjoittanut upean, yhteisöllisen perhesaagan.” – Aftonbladet
”Miten kiehtova romaani!” – Helsingin Sanomat romaanista Lontoon tyttö
”Pumpulienkelin paikka on kirjahyllyssä Linnan klassikoiden vieressä.” – Kansan Uutiset romaanista Pumpulienkeli
- Kirjailija
- Susanna Alakoski
- Kääntäjä
- Sirkka-Liisa Sjöblom
- Kannen suunnittelija
- Martti Ruokonen
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510452752
- Julkaisu
- 10.10.2024
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 400 s.
- Mitat
- 144 mm × 222 mm × 34 mm
- Paino
- 478 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- 1970-luku • 1980-luku • nuoruus • kaipaus • matkat • työ • tekstiiliteollisuus • naisen asema • naiset • äidit • isoäidit • pikkukaupungit • Skellefteå • Ruotsi • Eurooppa
- Sarja
- Pumpulienkeli , osa 3
- Alkuperäisteos
- Dotterdottern








Reviews
There are no reviews yet.