Modernin klassikon aseman saavuttanut romaanikokonaisuus tutkii armottomalla tarkkuudella muistin valheellisuutta sodan ja ideologioiden jakamassa rikkinäisessä maailmassa.
Toinen kaksosista on ylittänyt sodan piirtämän rajan, toinen jäänyt aloilleen. Totalitaarisessa maassa asuva Lucas yrittää elää kuin hyvä ihminen, mutta todellisuus vääristyy ympärillä. Oliko heitä joskus kaksi, oliko Lucasin lisäksi Claus, vai oliko kaikki valhetta? Todiste saa lukijan kyseenalaistamaan kaiken, minkä kaksoset ovat elämästään kertoneet.
”On romaaneja, jotka muuttavat tapaa katsoa maailmaa, jotka iskevät poikkeuksellisella voimalla. Ágota Kristófin kirjat ovat sellaisia, täynnä täysin omanlaistaan raakaa lumousta.” Expressen
-
-
”Suvereeni suomennos on niin nautinnollista luettavaa, että se saa odottamaan Ágota Kristófin kaksosten trilogian viimeistä osaa.“
– Turun Sanomat -
”Loisteliaan trilogian toinen osa yllättää.“
– Suomen Kuvalehti -
”Viimeinen luku sekoittaa kunnolla pakan. Todiste nousee aivan uudelle tasolle. Muun muassa tämä todistaa, miten hämmästyttävästä kirjallisuudesta on kyse.“
– Suomen Kuvalehti -
”Tyyliltään Todiste on samaa vähäeleistä ja selkeää kieltä kuin Iso vihkokin. – – Kirja käsittelee isoja teemoja: rakkautta, yksinäisyyttä, menetystä, kaipuuta. – – Karu romaani keikauttaa lopuksi vielä asiat perinpohjin päälaelleen. En osaa kommentoida loppua sen kummemmin – enkä tässä haluaisikaan – mutta selvää on, että trilogian syksyllä ilmestyvä kolmas osa Kolmas valhe on pakko lukea.“
– Kirjavinkit
Ágota Kristóf (1935–2011) syntyi Unkarissa ja pakeni kansannousun aikaan 1956 Sveitsiin. Siellä hän työskenteli tehtaassa ja oppi vähitellen uuden kotimaansa kielen. Hänen ensimmäinen romaaninsa Iso vihko (suom. 1988) sai kansainvälistä tunnustusta, ja se käännettiin yli kolmellekymmenelle kielelle. Hän kirjoitti myös näytelmiä ja muita romaaneja.
- Kirjailija
- Ágota Kristóf
- Kääntäjä
- Ville Keynäs
- Kannen suunnittelija
- Tuomo Parikka
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520450830
- Julkaisu
- 2.5.2023
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 199 s.
- Mitat
- 134 mm × 204 mm × 24 mm
- Paino
- 282 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- menetys • ihmissuhteet • traumat • identiteetti • veljet • kaksoset • sodanjälkeinen aika • pikkukaupungit • Unkari
- Sarja
- Kaksosten trilogia, osa 2
- Markkinointisarja
- Keltainen kirjasto
- Alkuperäisteos
- La preuve





Reviews
There are no reviews yet.