Tara Selter on yhä jumissa marraskuun 18. päivässä, joka on toistanut itseään jo yli kolme vuotta normaalin ajankulun mukaan mitattuna. Tara on yrittänyt tuloksetta palata takaisin normaaliin aikaan. Hän on yrittänyt tuoda vuodenajat takaisin elämäänsä matkustamalla pohjoiseen ja etelään. Nyt hän kuitenkin tietää, ettei ole ainoa samaan päivään haaksirikkoutunut.
Solvej Ballen palkittu ja ylistetty Tilavuuden laskemisesta -septologian kolmas osa jatkaa Taran ponnisteluita luoda itselleen lisää tilaa ahtaan ajan sisään. Mitä tapahtuu, kun hänen elämäänsä alkaa ilmestyä yhä uusia ihmisiä, jotka ovat myös marraskuun 18. päivän vankeja?
Sarjan kolme ensimmäistä osaa palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2022. Kosmos on julkaissut aikaisemmin sarjan osat I ja II.
-
-
© Sarah Hartvigsen Juncker
Solvej Balle on tanskalainen kirjailija, joka keräsi mainetta 1990-luvulla romaanillaan Ifølge loven. Tilavuuden laskemisesta -septologia on Ballen näyttävä paluu kirjallisuuden kentälle.
- Kääntäjä
- Sanna Manninen
- Kirjailija
- Solvej Balle
- Kannen suunnittelija
- Anna-Mari Tenhunen
- Kustantaja
- Kosmos
- EAN
- 9789523522459
- Julkaisu
- 2.12.2024
- Sidosasu
- Pehmeäkantinen
- Sivumäärä
- 173 s.
- Mitat
- 135 mm × 208 mm × 12 mm
- Paino
- 172 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- vankeus • aikasilmukat • aikamatkat • aikakäsitykset • identiteetti • ihmissuhteet • Saksa
- Sarja
- Tilavuuden laskemisesta, osa 3
- Alkuperäisteos
- Om udregning af rumfang III







Reviews
There are no reviews yet.