Perttu Könönen on tinkimättömänä syyttäjänä tottunut oikeussalin psykologiseen sotaan, jossa parhaiten valmistautunut voittaa.
Könösen syytettyinä ovat olleet Suomen alamaailman nimimiehet ”Immu” Ilménistä ja ”Nacci” Tranbergistä Keijo Vilhuseen sekä muun muassa paljon huomiota herättäneet katujengitapaukset.
Syyttäjän työ on yksinäistä. Erityisen yksinäistä se on järjestäytyneen rikollisuuden erikoissyyttäjällä, jos ympärillä oikeudenpalvelijat lipsuvat mielistelemään rikollisia.
Muistelmiensa ensimmäisessä osassa erikoissyyttäjä Perttu Könönen kertoo, minkälaista on vääntää Suomen tunnetuimpien rikollisten kanssa. Sarjan toinen osa ilmestyy keväällä 2026.
-
-
Marek Sabogal
-
Veikko Somerpuro
Perttu Könönen (s. 1974) on toiminut syyttäjänä Kouvolassa ja Helsingissä melkein koko 2000-luvun. Hän on häärinyt pääasiassa erikoissyyttäjänä väsymättömästi (ja välillä väsyen) järjestäytyneen rikollisuuden, huumausainerikollisuuden ja muun vakavan rikollisuuden kimpussa vuodesta 2008 lähtien.
Janne Huuskonen (s. 1975) on toimittaja ja kirjailija. Hän on käsitellyt järjestäytynyttä rikollisuutta teoksessa Kultainen vasikka (2019, Mikko Gustafssonin kanssa), huumeriippuvuuksia Koukussa-teoksessa (2022, Miro Hildenin kanssa) ja gangstaräpin yhteiskunnallisia ulottuvuuksia teoksessa Pistooli Guccin laukussa (2023, Janne Ranisen kanssa).
- Kannen suunnittelija
- Maria Mitrunen
- Graafinen suunnittelija
- Maria Mitrunen
- Kirjailija
- Perttu Könönen
- Kirjailija
- Janne Huuskonen
- Kannen valokuvaaja
- Marek Sabogal
- Kustantaja
- Johnny Kniga
- EAN
- 9789523622081
- Julkaisu
- 16.9.2025
- Sidosasu
- Pehmeäkantinen
- Sivumäärä
- 365 s.
- Mitat
- 137 mm × 210 mm × 26 mm
- Paino
- 328 g
- Aiheet
-
- Tositarinat (DNX)
- Tositapahtumiin perustuvat rikostarinat (true crime) (DNXC)
- Kirjastoluokka
- 99.1 – Elämäkerrat. Muistelmat
- Avainsanat
- Perttu Könönen • syyttäjät • oikeuslaitos • rikosasiat • rikollisuus • järjestäytynyt rikollisuus • henkilöhistoria • rikokset • huumeet • huumekauppa • huumausainerikokset • jengit • kiristys • taideväärennökset • verorikokset • henkirikokset







Reviews
There are no reviews yet.