Pienelle paikkakunnalle muuttanut Kristiina Kivimaa ei ole säikähtänyt haasteita. Pyhävirran kylänraitilla kahvila Koivu kukoistaa ja hotelli Koivun arki rullaa hyvällä rutiinilla. Uudesta ihmissuhteessa löytyy ystävyyttä ja rakkautta samassa paketissa.
Mutta elämä ei pysähdy Pyhävirrallakaan uomiinsa, ei edes silloin, kun kaikki on niin hyvin, että ajan soisi seisahtuvan. Uuden kunnanjohtajan mukana tulee kehityssuunnitelmia, jotka herättävät kyläläisissä monenlaisia tunteita.
Myös kummallinen tulipalojen sarja horjuttaa kyläyhteisön perusturvallisuutta ja ennen pitkää syytteleviä katseita luodaan moneen suuntaan.
Tommilla tuntuu olevan tulevaisuuden suhteen toiveita, joita Kristiina ei tunne omakseen. Kun syksyn lehdet alkavat pudota, on Kristiinan aika päättää, missä hänen tulevaisuutensa on – ja kenen kanssa.
Sahramisyksyssä tuoksuvat kostea metsä, omenapiirakka ja vahvat mausteet. Kirja on Kahvila Koivu -sarjan kolmas osa.
Tästä löydät Sahramisyksy-kirjan pokkarina.
-
-
”Kolmososassa idylliseen Pyhävirran kuntaan iskee tuhopolttaja. Pieni jännitys sopii syksyyn, mutta kirja ei ole jännäri, vaan lempeää feelgoodia.”
– Kotiliesi -
”Kuten ennenkin, viihdyin myös tällä kertaa erinomaisesti kirjan maisemissa. Pienen hetken aikaa haaveilin taas omasta kahvilasta, kunnes tulin järkiini. Maija Kajanto kirjoittaa tapansa mukaan lennokkaasti ja mukava pilke silmäkulmassa. Henkilöhahmot ovat eläviä ja helposti samaistuttavia.”
– Amman lukuhetki -blogi
-
-
© Sabrina Bqain
Maija Kajanto on toimittaja ja viestinnän ammattilainen, joka ei ole koskaan oppinut käyttämään sahramia ruoanlaitossa. Sahramisyksy on hänen kuudes kirjansa.
- Kirjailija
- Maija Kajanto
- Kannen suunnittelija
- Kaisu Sandberg
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510493762
- Julkaisu
- 3.8.2023
- Sidosasu
- Pehmeäkantinen
- Sivumäärä
- 223 s.
- Mitat
- 136 mm × 209 mm × 15 mm
- Paino
- 226 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus (F)
- Romantiikka (FR)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- ihmissuhteet • tulipalot • kahvilat • hotellit • kylät • maaseutu
- Sarja
- Kahvila Koivu, osa 3









Reviews
There are no reviews yet.