Palkitun ruotsalaiskirjailijan trilleridebyytti yhdistelee henkeäsalpaavia juonenkäänteitä ja goottilaista tunnelmaa.
Mirjam on keskellä eroa, kun hän saa siskoltaan kutsun syntymäpäiväjuhliin. Nia aikoo juhlistaa nelikymppisiään saarella, jossa he molemmat viettivät lapsuutensa kesät. Viesti on ensimmäinen elonmerkki Niasta pitkään aikaan, ja Mirjam on sekä täynnä toivoa että pohjattoman huolissaan. Kuvankaunis saari Tukholman edustalla oli kerran siskosten paratiisi. Juhlaviikonlopun aikana siitä tulee kuolemanloukku – mutta kenelle?
-
-
”Nyt on psykologisen trillerin ja gotiikan ystäville tarjolla persoonallinen herkku. — Erityisen ansiokkaasti Bergmark Elfgren kuvaa tyttöjen välistä sidettä hienovireisine säikeineen – syvän yhteyden euforiasta mustasukkaisuuden hävettäviin lonkeroihin. Mirjam ja Nia vaikuttavat toisiinsa yhtä syvästi kuin Elena ja Rafaella Elena Ferranten Napoli-sarjassa. — Naisiin kohdistuva väkivalta valikoituu luontevaksi teemaksi, kun Bergmark Elfgren rakentaa psykologisen jännityksen kautta klaustrofobista painekattilaa goottilaiseen kehykseensä. Hänen oivalluksensa on yhtä aikaa realistinen ja luova.”
– Kaleva -
”Monitahoinen romaani kaipuusta, petoksesta ja menetetystä rakkaudesta. Odota odottamatonta.”
– Opulens -
”Elfgren leikittelee taiturimaisesti goottilaisilla elementeillä, pimeydellä ja klaustrofobialla.”
– Sydsvenskan -
”Hohkaa kaunopuheista raivoa […] hätkähdyttävä kuvaus toksisista ihmissuhteista, niiden tunnusmerkeistä ja toimintamalleista.”
– Dagens Nyheter -
”Jump scare kirjan muodossa! Hätkähdin (ainakin) kahdesti. Uskottavat henkilöhahmot, klaustrofobinen illallinen keskellä myrskyä ja […] yllätyskäänteitä jotka todella toimivat!”
– Malin Stehn, kirjailija -
”Hyvin kirjoitettu, klaustrofobinen trilleri täynnä odottamattomia juonikäänteitä ja henkeäsalpaavia kohtauksia, jotka iskevät suoraan palleaan.”
– Sofie Sarenbrant, kirjailija -
”Valloittaa lukijan hellittämättömällä intensiteetillä, joka on raastavaa ja unohtumatonta. Sara [Bergmark Elfgren] todistaa jälleen olevansa oman alansa mestari ja kutoo niin kiihkeän kuin syvällisenkin trillerin.”
– Levan Akin, ohjaaja -
”Saari on poikkeuksellinen jännitysromaani, se ei etene lainkaan kuten odottaisi ja saa fiktion tuntumaan todelta. Kamaridraama elämästä ja kuolemasta, draama jossa petos, katumus, rakkaus ja viha saavuttavat kiehumispisteensä.”
– Niklas Natt och Dag, kirjailija
-
-
Anna Drvnik
Sara Bergmark Elfgren (s. 1980) on palkittu ruotsalaiskirjailija. Hän on kirjoittanut lukuisia nuorten- ja lastenkirjoja sekä käsikirjoittanut elokuvia, tv-sarjoja, näytelmiä ja kuunnelmia. Elfgrenin teoksia on käännetty 25 kielelle. Saari on Elfgrenin ensimmäinen aikuiselle yleisölle kirjoitettu romaani. Teoksessa elokuvamainen visuaalisuus ja goottilaisen kauhun elementit yhdistyvät perinteiseen jännitykseen. Elfgren asuu Tukholmassa.
*
”Elfgren päivittää goottilaisen tradition meidän aikaamme.” – Aftonbladet
”Romaani on täynnä kylmääviä, odottamattomia käänteitä ja kuvaa perheväkivaltaa todella hyvin. Tätä on mahdoton laskea käsistään.” – Moa Herngren, kirjailija
”Elfgren tuntee genrensä ja tarjoilee upeita juonikoukkuja, mutta hänellä on rohkeutta lisätä mukaan ripaus huumoriakin. […] Tätä kirjaa ei voi laskea käsistään ennen kuin pääsee loppuun ja myrsky on ohi.” – Göteborgs-Posten
- Kirjailija
- Sara Bergmark Elfgren
- Kääntäjä
- Sirje Niitepõld
- Kannen suunnittelija
- Piia Aho
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510517604
- Julkaisu
- 9.6.2026
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 314 s.
- Mitat
- 132 mm × 211 mm × 27 mm
- Paino
- 344 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- eroaminen (ihmissuhteet) • parisuhdeväkivalta • syntymäpäivät • uhat • kuolema • siskot • saaret
- Alkuperäisteos
- Ö


Reviews
There are no reviews yet.