Puskalan putiikki

Veikko Puskalan tiedustelijaelämäkerta on ainutlaatuisuudessaan sensaatio suomalaisessa tiedusteluhistoriassa. Puskalan salaisten raporttien jakelussa oli yli 200 virkamiesjohdon, yrityselämän ja työmarkkinapäättäjää. Uusina lähteinä on käytetty Puskalan raporttikokoelmaa ja Supon dokumentteja.

Puskalan putiikki kertoo vetävästi vuosien 1958-1979 salaisesta kommunistitiedustelusta Se oli tiedustelun nimellä tehtyä SKP:n hajotusta, mistä meidän ei pitänyt tietää.

Veikko Puskalan organisaatio toimi kirjapainoyritys peitteenään. Klassisia hajotustyön menetelmiä noudattanut päämyyrä johti T-verkostoa SKP:n Kulttuuritalon päämajasta käsin. Siihen kuului neljä muuta palkattua puolueen toimihenkilöä.

Puskalan hermokeskus oli Kauniaisten Heikkiläntien vakoilutalo. Sen studio palveli USA:n lähetystön virkailijoita.

Puskala oli talopudokas, huutolaislapsi, metalliammattilainen ja SDP:n puoluerikossa tappiolle jäänyt vt. puoluesihteeri. Puskala johti maanalaista valvontamiehistöä. Hänellä oli yhteys pääesikunnan tiedustelueversteihin ja viestiyhteyskeskuksen päällikköön, joka rakensi Putiikin käyttöön nauhoitus- ja signaalilaitteiston.

Tallentimien avulla Putiikki pääsi kurkistamaan SKP:n sisävaloihin. Ainoa tiedetty kuuntelutapaus paljastui Jyväskylästä. Sitä koskevat paperit korjattiin pois Suojelupoliisin arkistosta.

”Bror Eriksson” oli Rafael Paasion ja Niilo Hämäläisen näkymätön avustaja, joka raportoi kiitolliselle Kekkoselle. Kalevi Sorsankin hän tapasi, toisin kuin tämä muistaa.

Valtiotieteen tohtori Risto Reuna väitteli vuonna 2018 otsikolla ”Ei tullutkaan vallankumousta” – sotasukupolvi, joka esti kansandemokratian.