Taide kuuluu kaikille – myös meistä pienimmille. Siksi Tammi ja Kansallisgalleria haluavat yhdessä tarjota perheille uuden tavan kokea kuuluisia taideteoksia. Tässä Riikka Jäntin katselukirjassa Hiiruseikkailee Akseli Gallen-Kallelan maalauksessa. Hän löytää kiinnostavan taulun, jossa on samanikäinen hiirilapsi kirjan ääressä ja jännittävä tunnelma. Hiiru päättää hypätä mukaan!
Ateneumin taidemuseossa on Suomen vanhin ja laajin taidekokoelma. Se kertoo Suomen taiteen monimuotoisuudesta ja myös suomalaisen taidekentän rakentumisesta. Ateneum on suljettuna yleisöltä loppuvuoden 2022 ja avautuu uudelleen alkuvuodesta 2023. Remontin aikana myös Ateneumin kokoelmanäyttely uudistuu, ja 2023 alkaen esillä ovat osin eri teokset kuin edellisen Suomen taiteen tarina -näyttelykokonaisuuden aikana. Juhlistaakseen uuden näyttelyn avautumista Tammi ja Kansallisgalleria ovat kutsuneet kotimaisia eturivin lastenkirjailijoita ja kuvittajia tulkitsemaan taideteoksia lapsia puhuttelevalla tavalla. Pahvikirjat ovat mainio tapa tutustua taiteeseen. Kirjojen äärellä teoksista ja niiden teemoista voi keskustella yhdessä lasten kanssa ennen museovierailua, sen aikana ja vielä kotiin palattuakin.
-
-
Otto Virtanen
Riikka Jäntin suosittujen Pikku hiiri -kirjojen käännösoikeudet on myyty jo kahteenkymmeneen maahan. Pikku hiiren joulu oli joulukuussa 2017 brittiläisen The Times -lehden viikon lastenkirja. Riikka Jäntti on kuvittaja ja kirjailija, jonka tunnelmalliset kuvitukset vievät suoraan sadun lumottuun maailmaan ja tuovat mieleen rakastetut klassikot, Maija Karman, Lena Andersonin ja Elsa Beskowin. Jäntti on julkaissut kolme Vaahteratuvan väestä kertovaa saturomaania ja kuvittanut monien kirjailijoiden tekstejä. Hänen saturomaanejaan on käännetty mm. japaniksi, ruotsiksi ja tanskaksi.
- Graafinen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kirjailija
- Riikka Jäntti
- Kuvittaja
- Riikka Jäntti
- Kannen kuvittaja
- Riikka Jäntti
- Kannen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520449841
- Julkaisu
- 1.2.2023
- Sidosasu
- Pahvikirja
- Sivumäärä
- 16 s.
- Mitat
- 190 mm × 191 mm × 11 mm
- Paino
- 212 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten tietokirjat (YN)
- Lasten- ja nuortenkirjat: taide ja taiteilijat (YNA)
- Kirjastoluokka
- L85.2 – KUVAKIRJAT
- Avainsanat
- taideteokset • taidemuseot • hiiret • äidit
- Ikäsuositus
- 0+
- Sarja
- Pikku hiiri










Reviews
There are no reviews yet.