Eletään keskiaikaa 1200-luvun Suomessa. Ryöväri käy Margareeta-rouvan kimppuun ja näin saa alkunsa Eira, tulitukkainen tyttö. Lapsen syntyperästä ei puhuta sillä isoisä, Teinperin herra Ulf Stark ei sitä sallisi. Kun neito varttuu, tulee muutakin vaiettavaa. Hän tuntuu perineen isältään näkijän ja shamaanin paheksutun lahjan.
Kristinusko ja pakanuus lyövät yhteen Hämeessä, eikä kukaan ole turvassa. Vaarojen keskellä Eiran kiihkeä, itsepäinen sydän sykkii kiellettyä rakkautta Rikhardiin, sukulaiseen. Mutta hänen uniinsa ilmestyy aivan toinen mies, vieras, pelottava, sotaisa ja – vastustamaton.
-
-
”Pidin romaanista kovasti. Sen historiallinen maailma on rakennettu huolella pieniä yksityiskohtia unohtamatta.“
– Kirsin kirjanurkka -blogi -
”Tarina soljuu sujuvasti, psykologisestikin vakavalla otteella.“
– Helsingin Sanomat -
”Romantiikkaa ja petosta, taistelua ja taikaa, lupaa kirjan takakansi, ja kaikkea luvattua myös löytyy kirjasta runsaasti.“
– Kirjahullun päiväkirja -blogi -
”Kristiina Vuoren tyyli kirjoittaa on sulava ja helppolukuinen, joten kirjaa ei tohdi laskea näpeistään ennen, kuin viimeinenkin lause on luettu.“
– Arca Fabulorum – Tarina-arkku -blogi
-
-
© Veikko Somerpuro
Kristiina Vuori (s. 1967) on järvenpääläinen kirjailija, joka käyttää taiteilijanimeä.
Ajatus historiallisesta romaanista kiehtoi hänen mieltään yli kolmekymmentä vuotta, ja kun hän tarttui toimeen, tuloksena oli historian humuun tempaava huima lukukokemus, esikoisteos Näkijän tytär. Se valloitti lukijat kautta Suomen ja oli vuoden myydyin esikoinen.
- Kirjailija
- Kristiina Vuori
- Kannen suunnittelija
- Eevaliina Rusanen
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520458249
- Julkaisu
- 1.8.2023
- Sidosasu
- Pokkari
- Sivumäärä
- 569 s.
- Mitat
- 112 mm × 177 mm × 37 mm
- Paino
- 296 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus (F)
- Historialliset romaanit (FV)
- Kirjastoluokka
- T84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- perhesalaisuudet • rakkaus • sukulaisuus • epäily • kolmiodraama • petollisuus • kristinusko • kansanusko • käännytys • muinaisusko • suomalaiset • kirkko • keskiaika • enteet • parantaminen • perinnöt • juonittelu • suvut • aviottomat lapset • äitipuolet • sijaisvanhemmat • Varsinais-Suomi • 1200-luku • Häme








Reviews
There are no reviews yet.