Astrid Lindgrenin iki-ihanat satuklassikot nyt uudistettuina laitoksina! Kerää yhteisiin lukuhetkiin tai iltasaduiksi sukupolvia yhdistävät tarinat, hahmot ja seikkailut. Sarja on loistava lahja lapselle, lapsenlapselle ja kummilapselle sekä sopiva perussatukirjasto päiväkoteihin.
Eräänä iltana kotoaan katoaa Jussi, yhdeksänvuotias orpopoika. Hänestä tulee prinssi Mio, ja hän elää nyt Kaukaisuuden maassa isänsä, kuninkaan luona. Kaikki rakastavat pientä Mioa, mutta kukaan ei voi vapauttaa häntä tehtävästä, joka hänelle on aikojen alussa määrätty: yksin ja kenenkään auttamatta hänen on taisteltava kivisydämistä ritari Kaamoa vastaan.
Mio, poikani Mio on hyvän ja pahan välisestä taistelusta kertova tarina, jossa on totinen pohjavire ja syvää vertauskuvallisuutta.
-
-
© WSOY
Astrid Lindgrenin (1907–2002) elämä oli yhtä vaiheikas kuin hänen kirjoittamansa tarinat. Maalaistyttö lähtee lapsuudenkodistaan ja muuttaa Tukholmaan. Hän perustaa perheen, kertoo satuja ja alkaa kirjoittaa niitä muistiin, ja vähitellen hänestä tulee Ruotsin tunnetuin lastenkirjailija, joka saavuttaa laajalti myös kansainvälistä mainetta. Mielikuvitusta siivittää osaltaan Ilon Wiklandin (s. 1930) lumoavan kaunis alkuperäiskuvitus.
- Kannen taideteos
- Riikka Turkulainen
- Kääntäjä
- Kristiina Kivivuori
- Kirjailija
- Astrid Lindgren
- Kuvittaja
- Ilon Wikland
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510417379
- Julkaisu
- 16.11.2015
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 197 s.
- Mitat
- 154 mm × 216 mm × 19 mm
- Paino
- 422 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat (YF)
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: klassikot (YFA)
- Kirjastoluokka
- L85.12 – Suomenkieliset sadut
- Avainsanat
- hyvän ja pahan välinen taistelu • lastenkirjallisuus • rinnakkaiset maailmat • äänikirjat • katoaminen • kaipaus • isättömyys • mielikuvitus • pojat (ikäryhmät) • isät • pojat (perheenjäsenet) • allegoriat • ihmissuhteet • vanhempi-lapsisuhde • saturomaanit • fantasiakirjallisuus • ystävyys
- Ikäsuositus
- 5+
- Sarja
- Lindgren klassikot
- Markkinointisarja
- Lindgren klassikot
- Alkuperäisteos
- Mio, min Mio







Reviews
There are no reviews yet.