Ensin oli vain tyhjyys… Sitten hiljaisuuden rikkoi melkein olematon ääni, jota kukaan ei ollut kuulemassa. Se oli ääni, joka toi maailmaan pienen ihmeen.
Pieni, haiseva tulokas ilmestyy hämmentyneenä maailmaan ja häntä on vastassa vanha ja viisas opastaja. Vanhus on samanlainen kuin hän, mutta ollut täällä paljon pidempään.
Alkaa huima seikkailu, jonka aikana kaksikko kohtaa kimaltavia palleroita, sateenkaaren värejä, uupuneen vessapaperin ja kiiltävän valkoisen onkalon. Matkalla pieni tulokas saa vastaukset kaikkiin suuriin kysymyksiinsä.
Maailman vanhin pieru on Pete Riskin sympaattisen pierutrilogian päätösosa ja lämminhenkinen fanfaari erilaisuudelle.
Pete Riski on kansainvälisesti palkittu mainos- ja elokuvaohjaaja, jonka töitä leimaa vahva tarinankerronta sekä inhimillinen herkkyys.
James Martin on animaattori, ohjaaja, kuvittaja ja säveltäjä. Syntyjään amerikkalainen Martin on aiemmin asunut ja työskennellyt Helsingissä kahden vuoden ajan. Nykyisin hän viihtyy Oslossa suomalaisen vaimonsa, poikansa ja kissansa kanssa.
- Kirjailija
- Pete Riski
- Kuvittaja
- James Martin
- Graafinen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kannen kuvittaja
- James Martin
- Kannen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520487454
- Julkaisu
- 21.1.2027
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 40 s.
- Mitat
- 0 mm × 0 mm × 0 mm
- Paino
- 0 g
- Aiheet
-
- Kohdeyleisön ikä / taso (5A)
- N. 3-vuotiaasta alkaen (5AC)
- Kirjastoluokka
- L85.2 – KUVAKIRJAT
- Avainsanat
- Ikäsuositus
- 3+
- Sarja
- Kaiken maailman pierut, osa 3





Reviews
There are no reviews yet.