Kun ensilumi sataa Osloon, Birte Becker katoaa. Beckerin perheen talon pihalla on lumiukko, joka tuijottaa suoraan keittiön ikkunaan. Lumiukolle ilmestyy Birte-rouvan kaulahuivi.
Harry Hole on saanut oudon kirjeen, jonka on allekirjoittanut Lumiukko. Lumiukoksi ruvetaan kutsumaan miestä, jota etsitään. Sillä ainakin Sylvia Ottersen on tämän Lumiukon uhri. Holella on uusi apulainen, Katrine Bratt. Bratt on työlleen omistautuva, ja hän jahtaa Lumiukkoa oudonkin kiihkeästi. Bratt on tullut Holen osastolle Bergenin siveellisyyspoliisista. Käy ilmi, että vuosia sitten Bergenissä on murhattu kaksi naista ja asiaa tutkinut poliisi on kadonnut. Poliisia pidetään jopa syyllisenä naisten murhiin. Toiselta rikospaikalta löytyi aikanaan lumiukko. Hole, Bratt ja skeptinen Magnus Skarre jahtaavat sarjamurhaajaa, johon kaikki eivät edes usko. Ehkä olisi syytä…
-
-
”Lumiukko on varsin pirullinen jännitysnäytelmä, jälleen kerran… Tarina on herkullinen, Nesbøn Hole-kirjojen parhaimmistoa. Hyytävää jännitystä!”
– Kirjavinkit.fi -
”Nerokkaasti ja huolella rakennettu kauhukertomus, jossa ihmismielen pahuudella ei ole rajoja.”
– Ilta-Sanomat
-
-
© Stian Broch
Jo Nesbø on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä.
- Kääntäjä
- Outi Menna
- Kirjailija
- Jo Nesbø
- Kannen suunnittelija
- Martti Ruokonen
- Kustantaja
- Johnny Kniga
- EAN
- 9789510427460
- Julkaisu
- 15.3.2017
- Sidosasu
- Pokkari
- Sivumäärä
- 613 s.
- Mitat
- 111 mm × 179 mm × 38 mm
- Paino
- 330 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- T84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- rikoskirjallisuus • ENNAKKOTIETO • jännityskirjallisuus • käännöskirjallisuus • katoaminen • naiset • murha • kosto • aviorikokset • symboliikka • lumi • perinnölliset taudit • lumiukot • sarjamurhaajat • patologit • poliisit • kaupungit • Norja • Oslo • 2000-luku
- Sarja
- Harry Hole, osa 7
- Markkinointisarja
- Bon-pokkarit
- Alkuperäisteos
- Snømannen




Reviews
There are no reviews yet.