Levon hetki nyt lyö on aitoa alamaailman kuvausta, Nordic noiria parhaimmillaan.
Ewert Grens ei ole koskaan toipunut vaimonsa Annin ja heidän syntymättömän tyttövauvansa menetyksestä. Mutta sitten hän kohtaa hautausmaalla naisen, jonka tarina tuntuu vielä pahemmalta: naisen nelivuotias tytär joutui vuosia sitten ryöstäjien käsiin ja katosi. Grens lähtee kauhakuormaajatyylillään selvittämään tapausta. Hän on vannonut Piet Hoffmannille, entiselle poliisin soluttautujalle ja nykyiselle ystävälleen, ettei koskaan enää vedä häntä mukaan tutkimuksiinsa. Mutta joskus tulee tilanne jossa mikään lupaus ei pidä.
-
-
”Levon hetki nyt lyö on niin häikäisevä – ja myös häiritsevä – teos, että se voi olla koko joukon paras. Ja nyt puhutaan sarjasta, joka parhaimmillaan on ollut ehkä kaikkien aikojen parasta, mitä Ruotsissa on koskaan rikoksista kirjoitettu, ainakin fiktion puolella.“
– Kansan Uutiset
-
-
© Emil Eiman-Roslund
Anders Roslund (s.1961) on ruotsalainen journalisti ja kirjailija, joka tuli tunnetuksi kirjoittajakaksikko Roslund & Hellströmin toisena osapuolena. Roslund on työskennellyt mm. kulttuuritoimittajana, julkaissut kymmenen kirjaa ja saanut lukuisia palkintoja, myös himoitun Lasiavaimen. Hänen ja työparinsa, entisen rikollisen Börge Hellströmin, Kolme sekuntia -trilogia oli kansainvälinen menestys: osuvaa yhteiskuntakritiikkiä ja uskottavaa rikollismaailman kuvausta. Roslund jatkoi trilogiaa itsenäisellä teoksella Sä kasvoit neito kaunoinen, ja seuraavaksi on vuorossa Levon hetki nyt lyö.
- Kirjailija
- Anders Roslund
- Kääntäjä
- Annamari Typpö
- Kannen suunnittelija
- Nils Olsson
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510452783
- Julkaisu
- 13.7.2021
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 398 s.
- Mitat
- 145 mm × 223 mm × 36 mm
- Paino
- 546 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- katoaminen • tytöt • selvittämättömät rikokset • rikosetsivät
- Sarja
- Ewert Grens, osa 5
- Alkuperäisteos
- Sovsågott





Reviews
There are no reviews yet.