Seikkailuntäyteisen ja myyttejä eläviksi tekevän Kaksoismaailmat-sarjan toinen osa vie lukijat antiikin Troijaan.
El(ektra) on kaksoismaailmalainen: nykypäivän Helsingissä hän muistaa toisen elämänsä Atlantiksessa. Ystäviensä avulla hän pyrkii auttamaan Troita, joka elää niin ikään kahdessa ajassa. Piiritetyssä Troijassa prinssi Troilos ja hänen sisarensa Kassandra tukeutuvat toisiinsa. Kassandra on nähnyt ennusnäkyjä Troijan tuhosta jo pitkään, mutta häntä ei usko kukaan. Kun kaupungin torille tuodaan jumalille lahjaksi tehty valtava puuhevonen, lähtölaskenta käynnistyy. Hevosen sisältä hyökkäävät kreikkalaiset soturit, jotka tuhoavat Troijan valtakunnan ja kuningassuvun. Ehtiikö El auttaa Troita ennen kuin Troija romahtaa?
Yksi kreikkalaisen mytologian tunnetuimmista kertomuksista herää eloon Siri Kolun upean sarjan toisessa osassa. Nykyajan Helsingin ja muinaisen Troijan välillä liikkuva tarina tempaa mukaansa ja luo uskomattoman taitavasti sillan nykyisyyden ja menneen välille.
-
-
© Sabrina Bqain
Siri Kolu on kirjailija, esitysdramaturgi ja sanataidekouluttaja, joka toimii Tammen kotikirjailijana vuodesta 2025 alkaen. Kolu on kirjoittanut lapsille, aikuisille ja nuorille. Hänen teoksiaan on julkaistu yli 20 kielialueelle. Kolu on voittanut teoksistaan Finlandia-, Topelius- ja Blogistanian kuopus -palkinnot.
- Kirjailija
- Siri Kolu
- Kannen kuvittaja
- Iida Kiela
- Graafinen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kannen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520477660
- Julkaisu
- 27.4.2026
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 385 s.
- Mitat
- 141 mm × 221 mm × 32 mm
- Paino
- 456 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat (YF)
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: historiallinen (YFT)
- Kirjastoluokka
- N84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- näyt • ennustukset • uhat • Troijan sota • pelastaminen • ystävät • tytöt • hakkerit • keksijät • kaupungit • muinaiskaupungit • rinnakkaiset maailmat • aikatasot • antiikin mytologia • Helsinki • Kreikka
- Ikäsuositus
- 12+
- Sarja
- Kaksoismaailmat, osa 2







Reviews
There are no reviews yet.