Veera Papinoja kertoo kirjassaan Kohti kehorauhaa – irti dieettikulttuurin kahleista, kuinka avain hyvinvointiin löytyy itsekurin sijaan kehon kuuntelemisesta ja itsensä hyväksymisestä.
Somevaikuttaja Veera Bianca, oikealta nimeltään Veera Papinoja, oppi jo alle kouluikäisenä olevansa liian iso. Häpeän ja ulkopuolisuuden tunteet ajoivat hänet vuosikausien laihdutus-, ahminta- ja kuntoilukierteeseen. Lopulta hän oivalsi asiantuntija-avun ansiosta, että ruokamäärien vahtimisen ja pakonomaisen liikunnan sijaan hänen kannattaisi keskittyä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Kirjassaan Papinoja kuvaa, millaista on elää ylipainoisena yhteiskunnassa, jossa lihavat kohtaavat syrjintää, ennakkoluuloja ja alentavaa puhetta. Samaan aikaan dieettikulttuuri ja ulkonäköpaineet vaikuttavat kaikenkokoisiin ja -näköisiin ihmisiin, ja monen suhde ruokaan, liikuntaan ja omaan kehoon on vääristynyt. Pulla pitää ansaita juoksulenkillä, ja keväällä pitää laihduttaa itsensä ”kesäkuntoon”.
Oman tarinansa kautta Papinoja osoittaa, miten jokainen voi oppia olemaan itseään kohtaan armollisempi, kehittää joustavampaa ruokasuhdetta ja saavuttaa kehorauhan. Hyvä olo, liikunnan ilo ja tasapaino syömiseen löytyvät lempeyden ja kehon kuuntelun avulla – ei itsekurin ja kalorien laskemisen kautta.
Signeerattuja kirjoja on rajoitettu erä.
Lue kirjablogistamme Veera Papinojan vieraskirjoitus siitä, miten sanomasta tuli häpeää tärkeämpi.
-
-
Pauliina Tähkäpää
Veera Papinoja on hyvinvointi- ja matkailuvaikuttaja sekä pilatesohjaaja, joka tunnetaan sosiaalisessa mediassa nimellä Veera Bianca. Suositussa Kehorauhaa-podcastissaan hän vastustaa dieettikulttuuria ja ahtaita kauneusihanteita tarjoamalla keinoja itsensä hyväksymiseen ja parempaan oloon. Kohti kehorauhaa – irti dieettikulttuurin kahleista on hänen esikoiskirjansa.
- Kirjailija
- Veera Papinoja
- Kannen suunnittelija
- Maria Ahonen
- Kustantaja
- Bazar
- EAN
- 9789528702641
- Julkaisu
- 16.1.2026
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 250 s.
- Mitat
- 140 mm × 222 mm × 19 mm
- Paino
- 306 g
- Aiheet
-
- Sosiaaliset ja eettiset kysymykset (JBF)
- Normit ja asenteet (JBFX)
- Kirjastoluokka
- 17.3 – Elämänfilosofia. Elämäntaito
- Avainsanat
- kehopositiivisuus • itsensä hyväksyminen • ruumiinkuva • ulkonäkö • kauneusihanteet • toipuminen • häpeä • stigmat • ylipaino • lihavuus • laihdutuskulttuuri • syömishäiriöt • minäkuva • ruoka • ruokavaliot • liikunta • hyvinvointi • elämänmuutokset • kokemukset • yrittäjät • somevaikuttajat






Reviews
There are no reviews yet.