Rakastettu Mikko Mallikas valloittaa uudessa joulutarinassa.
Isoäiti järjestää suuret, hienot jouluillalliset. Mikko sonnustautuu parhaimpiinsa, sillä tänä jouluna hän ja pikku Pete saavat istua aikuisten pöydässä, jännittävää! Isoäiti pyytää Mikkoa pitämään huolta, että Pete viihtyy eikä riehu liikaa. Helppo homma, sillä Mikko on hoitanut Peteä ennenkin. Mutta osaavatko AIKUISET ottaa Peten huomioon juhlaillan tiimellyksessä?
Tarinat Mikko Mallikkaasta, isänsä kanssa asuvasta sympaattisesta pikkupojasta, ovat viihdyttäneet pieniä lukijoita jo yli 50 vuoden ajan. Gunilla Bergström (1942-2021) ei ehtinyt saadauutta kuvakirjaa täysin valmiiksi, mutta hän toivoi, että se julkaistaisiin. Bergströmin perhe ja kustantaja ovat viimeistelleet Mikon joulutarinan tekijän kuvitusten ja ajatusten pohjalta. Mikko Mallikkaan touhuistaon tehty myös elokuvia, tv-sarja, näytelmiä ja musiikkia.
-
-
© Eva Persson
Gunilla Bergström (1942-2021) oli ruotsalainen lastenkirjailija ja -kuvittaja. Hänet tunnetaan erityisesti rakastetuista Mikko Mallikas -kirjoistaan. Ensimmäinen Mikko Mallikas -kirja ilmestyi Ruotsissa 1972. Hänen kirjojaan on käännetty 30:lle kielelle, ja niitä on myyty miljoonittain.
- Kirjailija
- Gunilla Bergström
- Kannen kuvittaja
- Gunilla Bergström
- Kuvittaja
- Gunilla Bergström
- Kääntäjä
- Anna Warras
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520481063
- Julkaisu
- 16.9.2026
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 40 s.
- Mitat
- 191 mm × 257 mm × 10 mm
- Paino
- 290 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: erityiset ominaisuudet ja niihin liittyvät tuotteet (YFZ)
- Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus (YFZT)
- Kirjastoluokka
- L85.2 – KUVAKIRJAT
- Avainsanat
- Ikäsuositus
- 3+
- Sarja
- Mikko Mallikas
- Alkuperäisteos
- Julkalas, Alfons Åberg






Reviews
There are no reviews yet.