Hilkka Ahde kertoo avoimesti ilon ja surun hetkistä, joiden keskellä perhe hänen ja Matti Ahteen näkyvien yhteiskunnallisten tehtävien vuoksi eli. Julkisuuden valokeila heijastui voimakkaasti myös yksityiselämään.
Hilkka Ahde (s. 1957) o.s. Riikonen, oli 1970-luvulla rytmisen kilpavoimistelun ensimmäinen suomalaistähti. Kilpaura loppui 19-vuotiaana, kun Hilkka rakastui itseään kaksitoista vuotta vanhempaan kansanedustaja Matti Ahteeseen.
Valkeakoskelainen Hilkka muutti puolisonsa kotikaupunkiin Ouluun, jossamyös lapset Timo, Jussi ja Tiina syntyivät.
Hilkka ei jäänyt kotiäidiksi, vaan opiskeli lastentarhanopettajaksi ja osallistui kunnallispolitiikkaan. Hän eteni urallaan AKT-lehden päätoimittajaksi ja viestintäpäälliköksi. Unelmien työstä tuli lopulta vuosien painajainen. Hän joutui esimiehensä työpaikkakiusaamaksi, ja eri oikeusasteiden jälkeen Hilkka voitti taistelunsa Korkeimmassa oikeudessa.
Eläkeläisvuodet eivät tuoneet odotettua rauhaa. Hilkka toimi sekä äitinsä että syöpään sairastuneen Matin omaishoitajana. Matin kuoleman jälkeen Hilkka on tehnyt surutyötä samalla, kun edelleen hoitaa 87-vuotiasta muistisairasta äitiään. Nykyisin hän jakaa arkensa kolmen naisen kommuunissa äitinsä ja tyttärensä Tiinan kanssa ja istuu myös Helsingin kaupunginvaltuustossa.
-
-
© Laura Arvela
Toimittaja, filosofian maisteri Liisa Talvitie (s. 1955) on kirjoittanut muun muassa Sinikka Sokan, Asko Sarkolan, Matti Eskon, Ilkka Heiskasen ja Heidi Heralan elämäkerrat.
- Kirjailija
- Liisa Talvitie
- Kannen suunnittelija
- Jarkko Lemetyinen
- Kustantaja
- Docendo
- EAN
- 9789523824669
- Julkaisu
- 20.4.2023
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 256 s.
- Mitat
- 141 mm × 221 mm × 22 mm
- Paino
- 334 g
- Aiheet
-
- Elämäkerrat ja asiaproosa (DN)
- Elämäkerrat: yleinen (DNB)
- Kirjastoluokka
- 99.1 – Elämäkerrat. Muistelmat
- Avainsanat
- Hilkka Ahde • julkisuuden henkilöt • avioliitto • poliitikot • elämänkaari • henkilöhistoria







Reviews
There are no reviews yet.