”Pirullisen kekseliäs annos nöyrästi nieltävää katkeraa kalkkia (tai joulupuddingia) arvoituksenratkojille, jotka kuvittelevat olevansa fiksuja.” – Kirkus Reviews
Mestarisalapoliisi Hercule Poirot ja etsivä Edward Catchpool ovat juuri aikeissa jäädä joululomalle, kun kutsu käy Norfolkin kreivikuntaan. Avunpyynnön esittää Edwardin tunkeileva äiti. Pidetty postimestari on näet kolkattu hengiltä, ja murhaajalla saattaa olla tähtäimessään jo uusi uhri – surmatyötä tutkiva amatööri. Samaan aikaan jollakulla on kavala suunnitelma pahaa aavistamattoman Poirotin pään menoksi. Pääseekö rakastettu salapoliisi tänä vuonna lainkaan joulunviettoon?
-
-
”Hannah hallitsee dekkaripastissinsa entistäkin suvereenimmin. Salapoliisiromaanien kulta-ajan fanit janoavat lisää.“
– Publishers Weekly
Brittiläinen Sophie Hannah (s. 1971) on niittänyt kansainvälistä mainetta psykologisilla jännäreillä, joita on käännetty yli 30 kielelle, televisioitu ja palkittu. Hän on Agatha Christien perikunnan siunauksella ja tiukasti dekkarikuningattaren kultakauden hengessä kirjoittanut viisi uutta Hercule Poirot -mysteeriä: Nimikirjainmurhat (2014), Suljettu arkku (2016), Kolme neljästä (2018), Kuolema ostaa paikkalipun (2020) ja Hercule Poirotin jouluyö (2024). Hannah kertoo olleensa Christien vannoutunut ihailija viisivuotiaasta lähtien ja saaneensa tältä paljon vaikutteita. Rikoskirjallisuuden lisäksi Hannah on julkaissut novelli- ja runokokoelmia ja riimitellyt englanniksi Tove Janssonin lastenkirjoja.
- Kirjailija
- Sophie Hannah
- Kannen suunnittelija
- Richard L. Aquan
- Kääntäjä
- Terhi Vartia
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510519530
- Julkaisu
- 30.9.2025
- Sidosasu
- Pokkari
- Sivumäärä
- 304 s.
- Mitat
- 110 mm × 177 mm × 19 mm
- Paino
- 162 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Kaunokirjallisuus: saanut vaikutteita / mukailtu jostakin (FYV)
- Kirjastoluokka
- T84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- 1930-luku • murha • yksityisetsivät • kartanot • sairaalat • Iso-Britannia
- Sarja
- Hercule Poirot -mysteerit, osa 5
- Alkuperäisteos
- Hercule Poirot’s Silent Night





Reviews
There are no reviews yet.