Ankka-taiteilija Kari Korhosen satukokoelma vie aikamatkalle Aku Ankan lapsuuteen.
Aku oli pienenä vilkas pojanvintiö, jolle sattui ja tapahtui. Hän asui Mummo Ankan maatilalla ja keksi monenlaisia leikkejä parhaan ystävänsä kanssa. Kymmenessä nostalgisesti kuvitetussa tarinassa he etsivät merirosvojen aarretta, matkustavat salaa suurkaupunkiin, rakentavat puumajaa ja hiihtävät talvisessa metsässä. Matkan varrelle mahtuu jekku jos toinenkin, mutta vilkkaan mielikuvituksen lisäksi pojilla on myös valpas omatunto.
-
-
-
Otto Virtanen
Kari Korhonen (s. 1973) on espoolainen sarjakuvataiteilija, joka on tehnyt merkittävän uran Disneyn parissa sekä kuvittajana että käsikirjoittajana. Hänen kädenjälkeään on päästy ihailemaan Aku Ankka -lehdessä kansainvälisesti jo kolmen vuosikymmenen ajan, ja hänet tunnetaan esimerkiksi Klondiken-päiväkirjoista, joissa matkataan Roope Ankan menneisyyteen, sekä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tekemistään Aku Ankka ja Suomi -sarjakuvistaan. Kari Korhonen on todellinen Disney-tuntija, jolta löytyy kokoelmistaan monenlaisia Disney-aarteita. Korhonen on voittanut Suomen sarjakuvaseuran myöntämän Puupäähattu-palkinnon vuonna 2015, ja hän on piirtänyt myös mm. Angry Birds -sarjakuvia.
- Kirjailija
- Disney
- Kirjailija
- Kari Korhonen
- Kannen kuvittaja
- Kari Korhonen
- Kuvittaja
- Kari Korhonen
- Kannen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Graafinen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520473716
- Julkaisu
- 15.10.2025
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 136 s.
- Mitat
- 200 mm × 267 mm × 19 mm
- Paino
- 640 g
- Aiheet
-
- Lasten kuvakirjat (YBC)
- Kuvakirjat: suositut hahmot (YBCH)
- Kirjastoluokka
- L85.2 – KUVAKIRJAT
- Avainsanat
- lapsuus
- Ikäsuositus
- 5+
- Sarja
- Disney Aku Ankka




Reviews
There are no reviews yet.